Tämä kuuluu sarjaan hauskoja tilanteita koirien kanssa, mitä en unohda koskaan. Nyt se sitten tapahtui. Iitan ensimmäinen rusakkokontakti. Hane juoksi metsässä omia reisujaan ja Iita kulki sillä hetkellä polulla edessäni. Pentu oli ilmeisesti tippunut emänsä kyydistä hetkeä aikaisemmin ja tuli välillä ilmoittautumaan emännälleen. Yhtäkkiä iso rusakko pomppi täyttä vauhtia meitä kohti pitkin polkua. Pitkäkorva havaitsi meidät niin myöhään, että se hyppäsi Iitan selän yli metsän puolelle ja jatkoi matkaansa. No mitäpä muuta voisi odottaa kuin, että Iita-pentu (4.5kk) lähti täyttä laukkaa rusakon perään. Ja meni muuten lujaa sekä rusakko että koira! Hetken kuluttua sain jo pillin suuhun ja puhalsin kaksi lyhyttä terävää vihellystä. Hämmästys oli suuri, kun hetken kuluttua Iita-pentu palasikin luokseni, istui eteen ja sai tietysti makupalan kiitokseksi hyvästä luoksetulosta. Hanella on pennusta saakka ollut erittäin paljon rusakkokontakteja, melkeinpä päivittäin. Siinä varmaankin syy, että jänisajo ei ole ollut sille koskaan ongelma ja se loppuu aina yhteen käskyyn. Toivottavasti sama metodi toimii myös Iitan kanssa.