Ajeltiin tiistai-iltana kotiin Kuusamosta. Viisi mukavaa metsästyspäivää vietettiin varsin vaihtelevissa sääolosuhteissa. Luntakin satoi sen verran, että parina päivänä oli varsin haasteellista ajella kesärenkailla metsäautoteitä. Ehkä tästä opittiin, että talvitallat voi vaihtaa jo hieman ennakoiden alle:) Koirat toimi mukavasti eli hakivat hyvään tuttuun tyyliin ja seisoivat varmasti. Pikku-Iitankin seisonta kestää jo varsin hyvin. Teeret olivat tietysti jo arkoja. Pari lintuakin Peksu sai alas eli kaikkiaan onnistunut reissu. En muista koskaan aiemmin nähneeni niin isoa teeriparvea, mikä tavattiin yhdeltä hakkuuaukolta. Näytti, että koivun oksat pettävät lintujen painon alla.Joutsenetkin olivat jo muuttoparvissa. Luonto valmistautuu talven tuloon. Me puolestaan odotellaan Hanen juoksun alkua ja astutusreissua Ruotsiin. Arvioisin, että astutus tapahtuu marraskuun aikana ja pennut siis syntyisivät tammikuun lopulla. J-pennut täyttävät huomenna vuoden. Hane-mamma ja kotijoukot onnittelevat koko pesuetta! Ensimmäinen tapahtumarikas vuosi on nyt takana ja toivottavasti paljon vuosia edessä.

995213.jpg

Pitkäsaaren Hane 1-vuotiaan J-pesueen emo