L-pentueen fasaanitreenit järjestettiin Iisalmessa Luonto-Savossa viime viikonloppuna. Mukana oli viisi pentua omistajineen ja vahvistuksena Hane, Iita ja Arttu. Kaikki pennut eivät paikalle päässeet hyvien syiden takia. Tarkoituksena oli saada kaikille pennuille riistakosketuksia ja mielellään seisontoja. Useimpien kohdalla onnistuttiin hyvin, joku pentu myös säesti hienosti. Kaikki saivat kantaa lämmintä fasaania ja tarttumisen kanssa ei yhdelläkään ollut ongelmia.

Kokonaisuutena pennut olivat hyvin omistajilla käsissä. Näkee, että pentujen kanssa on harjoiteltu tottista. Hyvä, jatkakaa ahkerasti myös talvella! Ehkä joskus tarvittaisiin täsmällisempää otetta:) Myös allekirjoittaneelta jälkijoukoissa. Muistakaa myös, että seisojien kanssa joutuu melkeinpä pakosta olemaan erilaisissa yhteismajoituksissa ja sen vuoksi koiran on opittava rauhoittumaan omalle paikalle. Sitä kannattaa kotona harjoitella. Useimmilta se toki sujuikin oikein hyvin.

Kokonaisuutena oikein mukava viikonloppu. Porukka on hyvin hitsautunut yhteen ja oli kiva kuulla, että pidätte noinkin paljon keskenänne yhteyttä. Ensi syksyn Junkkari vilahteli jo monta kertaa puheissa. Ja lopuksi asia, mitä kukaan ei usko todeksi. Lauantai-iltana koko poppoo oli nukkumassa klo 22!!! Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta Pitkäsaaren kennelin pentuetapaamisten historiassa.

2101709.jpg