Pitkästä aikaa oli ilo nähdä taas Andy-poikaa. Edellisestä kerrasta ehti kuluakkin jo neljä kuukautta. Teimme Timon ja Andyn kanssa kunnon lenkin Oulun upeissa metsämaastoissa. Täytyy sanoa, että Timo on löytänyt todella hienon paikan, missä voi huoleti tunnin pari juoksuttaa koiraa vapaana eikä tarvitse talsia samoja polkuja edestakaisin.

Andyn perustottis on hyvällä tasolla eli se tietää käskyt ja noudattaakin niitä hyvin ainakin, jos ei ole mitään mielenkiintoisempaa lähialueella. Kaukaa maahanmeno oli tosi hyvä! Andy on kuitenkin varsin energinen ja ainakin nyt vuoden ikäisenä tarmokas poika. Se tietysti välillä koettelee ohjaajan hermoa. Andy kyllä osaa, mutta aina ei malttaisi odottaa käskyä etenkin, jos se ei tule heti. Mutta tuo kaikkihan on nuoren koiran toimintaa. Kunhan seuraavat synttärit vietetään, niin tilanne muuttuu myös itsestään. Uskon, että kelpo metsästyskoira Andysta kehkeytyy ensi syksynä.

L-pentueen isäpuolen kasvattajan Dag Teienin johdolla Team Teien oli osallistunut viime viikolla valjakkohiihtokilpailuun Ruotsissa. Vindelälvsdraget on noin 300 km pituinen kisa, missä on 30 osuutta neljän päivän aikana, osuuksien pituus vaihtelee 6-22 km. Tästä linkistä pääset katsomaan Marie Olssonin ottamia valokuvia kyseisestä tapahtumasta http://www.vindelalven.se/vdrag/swe/tavlfoto/09/index.htm  Vauhdikkaan näköistä toimintaa! Saataisiinko ensi vuonna 18-21.3.2010 kasaan myös Team Pitkäsaari? Muutama potentiaalinen hiihtäjä toki joukosta löytyy, mutta meidän muiden täytyisi kyllä aloittaa tehovalmennusHymy Joka tapauksessa hyvin kuulemma käyttövaliokin kulkee suksien edessäSilmänisku