Meidän poppoo palasi eilen illalla Kuusamosta kotiin Otsan rypistys Vielä siellä olisi voinut enemmänkin aikaa viettää. Tosin itse sain olla siellä koirien kanssa pari viikkoa, joten ei kai voi valittaa. Tulomatkalla matkan teko tyssäsi Juvalle, sieltä kotiin madeltiin nelisen tuntia eli eipä taas tulevaisuudessa tarvitse ajella tuota reittiä pääsiäismaanantaina.

Aurinko paistoi lähes joka päivä ja hiihtokeli oli mitä mahtavin. Voi sitä riemua, kun hiihtelin kahden koiran valjakolla. Se sai myös muiden ladulla olleiden suupielet hymyyn. Totuuden nimissä koirien innokkuus naruhiihtoon oli suurinta alkulomasta ja hiipui hiljalleen eli viimeisinä päivinä mentiin jo välillä raviakin.

Kylmän linnun noutamista ja kantamistakin veresteltiin, kun pyyparka oli lentänyt päin saunamökin ikkunaa ja löysin sen hengettömänä. Muutoin ei kyllä mitään treenihommia koirien kanssa tehty. Pienet tottistreenit kyllä olisi paikallaan, kun välillä ei tunnu käskyt menevän perille ainakaan ensimmäinen sellainen.

Lintuja ei varsinaisesti etsitty, kun hankikanto puuttui. Yhden riekkoseisonnan Hane sai naruhiihtolenkillä, kun otti vauhdista seisonnan. Muutama teerikin nähtiin ja auton ikkunasta musta metso tien poskessa kivittämässä. Mukava, että ainakin jotakin elämää näyttäisi olevan syksyä ajatellen. Toivotaan, että pesintäaikana on riittävän lämmintä.

Sivulajina hiihdon lisänä oli pilkkiminen. Jostakin syystä meidän oma kotiranta ei tällä kertaa antanut paljoa saalista. Onneksi City-marketin kalatiskilltä saa ostaa niin tuoreita Kuusamon neulamuikkuja kuin siikaakin. Ja hyvältä ne taas maistuivatkin!

Oli mukava viettää myöskin päivä Pitkäsaaren naisväen kanssa hevostallilla sekä Kärppien peliä katsoen. Mehän Piian kanssa olemme varsinaisia Etä-Kärppiä (molemmat Oulusta kotoisin). Kohta se kiekkopiina taas alkaaItku Toivottavasti Kärpät vihdoin terästäytyvät. Nyt televison ääreen.

1239727754_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1239727782_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mökillä on tilaa juosta

1239727824_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lohet on loimutettu ja makkarat paistettu. Nuotiopaikka hiljennyt.