Hane ja Iita heittivät eilen talviturkit Sipoon korvessa sijaitsevaan lampeen. En ehtinyt suutani avata (ei varmaan olisi tarvinnutkaanNauru), kun koirat säntäsivät uimaan rantaan päästyämme. Sen verran vilpoista taisi vesi olla, että ensimmäisestä käskystä molemmat uivat takaisin rantaan. Tai sitten minun koirakoulu on alkanut vihdoin tuottaa tulostaSilmänisku Sitten taas matka jatkui ilman läähätystä hetken aikaa.

En muista, milloin viimeksi näin teeren kyseisessä paikassa, mutta eilen sekin taas tapahtui. Iita oli vapaana "haussa" ja Hane seurasi vieressäni ja niin musta teeri pyrähti lentoon kymmenen metrin päässä minusta ja Hanesta. Pillitin Iitan paikalle ja halusin nähdä, mitä se tekee kuuman jäljen kanssa, kun ei ollut nähnyt linnun siivittävän. Iita toimi, kuten odotinkin (toivoin!) eli otti ensin seisonnan häntä voimakkaasti heiluen, tarkensi kerran metrin verran ja purki sen jälkeen nopeasti itse tilanteen. Hyvä IitaPusu

Tänään Haltialan metsässä sitten koirat hiipivät mustarastaille ja mahtavasti koirat toisiaan säestävät. Täytyisi oikein ottaa video tuosta mielettömän hienosta lintujen painamisesta kahden koiran voimin. Siinä kyllä tulee hymy huulille seuratessa äidin ja tyttären toimintaa. Siis, mikä vika siinä parihaussa kokeissa olisi pellolla tai tunturissa, kun koirat säestävät toisiaan? Säestys on arvokas ominaisuus saksanseisojalla.

Näihin tunnelmiin on hyvä pysähtyä hetkeksi ja toivottaa teille kaikille oikein hauskaa vappua!