Taitaa olla aurinko tänä vuonna turha toive kaveriksi, viettää juhannuksen sitten missä tahansa Suomessa. Joka tapauksessa toivomme kaikille blogissa vieraileville leppoisaa juhannusta hyvässä seurassa, maittavan ruuan ja sopivien juomien ääressä. Meillä juhannus kuluu saunoen, uiden (rohkeimmat) ja juhannustaikoja tehden  hyvää ruokaa unohtamatta.

Olemme jo Kuusamon mökillä, emäntä ja koirat ennalta suunnitelemattoman ajan, joten tämä blogi hiljenee joksikin aikaa.

Reissun jälkeen taas päivittelen tänne koiriemme kuulumisia. Hane-mamman puremahaava ei vieläkään ole ihan kunnossa, mutta uskon, että se nyt paranee vaikka antibioottikuuri on jo loppunut. Iitalla viellä juoksu jatkuu, mutta tarkoitus on alkaa taas kohta puolin vesitreenit. Iita on kuitenkin ahkeroinut fillarilenkeillä, Hanea sen sijaan on säästelty niiltäkin antibioottikuurin takia.

1245859807_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Juhannusyö 2008