Eilinen päivä vietettiin Hämeenlinnassa erikoisnäyttelyssä. Erkkarissa aina huomaa kuinka paljon tuttuja on tullut seisojaporukoista.

Hanen L-pennuista neljä esitettiin, J-pennuista ei tällä kertaa ollut ketään paikalla. Hienosti älliäiset käyttäytyivät kehässä ja arvostelutkin olivat hyvät. Niitä voi varmaankin piakkoin lukea pentujen omista blogeista. Penni ja Taika oli ilmoitettu junnuluokkaan, missä tuomarina oli Riitta Lahtovaara. Laku ja Leimu puolestaan osallistuivat nuorten luokkaan ja tuomarina oli Klaus Meinert.

Melko vähän ERI:ä jaettiin tässä näyttelyssä. Penni kuitenkin sen sai ja sijoittui vielä kovatasoisessa junnujen kilpailuluokassa neljänneksi. Muut kolme älliäistä saivat EH:n. Penni, Taika ja Leimu olivat myös mukana Pitkäsaaren kasvattajaryhmässä Essin kaverina ja sieltä tuli neljäs sija ja KP. Meinertiä miellytti erityisesti L-pentujen hienot päät.

Penni osallistui myös tottelevaisuuskisaan ja hienosti meni sekin. Tuloksena 96 pistettä ja toinen sija. Yksi liike meni nollille, kun Penniä kiinnosti enemmän västäräkin jahtaaminen kuin Lauran ohjeiden seuraaminen. Eikä kaikki vielä tässä. Penni kävi suorittamassa myös vesityön 4 pisteellä ja Laku sai täydet 5 pistettä. Ei ihme, että koirat olivat iltasella jo ihan väsyneitä.

Hanen puremahaava on alkanut paranemaan, mutta ei se vielä hyvä ole. Antibioottikuuri jatkuu onneksi vielä muutaman päivän. Muutoin on ollut rauhaiseloa omien koirien kanssa, kun molemmilla on juoksu.

1244972182_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Penni

1244972026_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Taika

1244972365_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Leimu

1244971907_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Laku