Eilen illalla palattiin reilun viikon mittaiselta lomalta Kuusamosta. Sää oli suuren mielenkiinnon kohteena ja se olikin vaihtelevaa ja ajankohtaan nähden varsin leuto. Hiihtämäänkin päästiin, mutta ladut eivät enää olleet mitenkään huippukunnossa. Järven jäällä oli puolestaan vettä, joten sielläkin kulkeminen oli haastavaa. Parhaiten se onnistui lumikengillä kelkkauria pitkin. Aurinkokin näyttäytyi muutamana päivänä, joten valkonaamana ei tarvitse huomenna töihin mennä.

Iita

Hane

"Hankikanto"

Me ei tietystikään lannistuttu vaan joka päivä tehtiin koirien kanssa 2-3 tunnin pituinen lenkki. Parina päivänä kuljettiin ladun pohjaa pitkin  lumikengillä Muovaaran huipulle ja paistettiin siellä kodassa makkarat. Pitkästä aikaa tehtiin myös päiväretki Juumaan ja Kiutakönkäälle. Kyllä siellä on vaan mahtavat maisemat. Iita pääsi ensimmäistä kertaa kulkemaan riippusiltaa pitkin ja kuohuva koski alapuolellla ei sitä huolestuttanut. Hane on jo vanha tekijä riippusilloilla.

Kiutaköngäs

Muutama kirjakin ehdittiin lukea ja tietysti syödä muikkuja, poronkäristystä ja lammasta eli normiloma

Eilen aamulla ajettiin Pitkäsaaren kennelin kautta ja käytiin ihastelemassa edellisenä päivänä syntyneitä Iisan pentuja. Kyllä ne oli lutusia. Jos olet kiinnostunut näistä pennuista, niin kannataa käydä tutustumassa heidän sivuihin http://www.pitkasaarenkennel.com/ tai soittaa Hannulle 0400 403 392.

Iisa ja pennut