Ajeltiin eilen kotiin Kuusamosta. Nopeasti siellä taas kolme viikkoa vierähti. Toki ajanvietettä tarjosi laiturin kunnostus, pienet maalaushommat sekä puushow. Noin 16 mottia klapeja saatiin tehtyä, mutta lisää runkoja on vielä odottamassa. Eiköhän näillä klapeilla taas sauna ja takat lämpene vähän aikaa.

Lintujakin käytiin katselemassa, joskin lämmin sää suosi enemmän koirien uittamista kuin juoksuttamista. Hyvin eri kokoisia olivat poikaset eri poikueissa, senkin vuoksi on pidettävä järki päässä tähän aikaan vuodesta koirien juoksuttamisen suhteen, ettei vahinkoja pääse tapahtumaan. Isoja poikuuksia kuitenkin nähtiin eli lintukanta on nyt varmasti parempi kuin muutamana edellisenä vuotena. Riekkoja emme tosin tavanneet, mutta emme kyllä kulkeneetkaan varsinaisilla riekkomailla.

Paras anti oli ehdottamasti se, että Iita tiedottaa nyt  aikuisten oikeasti eli kun koira oli ollut muutaman minuutin poissa arveltiin sen tietysti olevan seisomassa ja niinhän se tuli pillillä tiedottamaan. Ilmentäminen on ihan hyvä, mutta vienti vielä liian hätäinen, linnuille se kuitenkin pääsi hienosti takaisin. Vain kerran oli lintu kaikonnut tilanteesta (ilmeisesti pillitettiin se liian nopeasti pois seisonnalta). Uskomme, että se irtoaa tänä syksynä jo omaehtoisestikin, kuten muutama sen sisarus teki jo viime syksynä. Tiedotus on niin tärkeä asia metsässä, kun Iitakin hakee varsin laajasti ja vauhdikkaasti. Ei Hanenkaan edesottamuksissa ollut todellakaan valittamista, joten positiivisin mielin odotamme syyskuun kymmenettä päivää.

Luonnossa kulkiessa näkee kaikenlaista mielenkiintoista. Upeinta oli nähdä noin kymmenestä metristä merikotka, joka oli maassa ruokailemassa ja otti siivet alleen. Harmi, ettei ollut kamera kädessä, sen verran vaikuttava näky se oli. Pitkästä aikaa näin myös lumikon. Alla on valokuva varsin erikoisesta kuusesta, joka myös sattui matkan varrelle.

Kovin paljon ei ehditty satsata kalastukseen, mutta katiskaa kuitenkin uitettiin ahkerasti. Hyvin se pyytikin eli haukia ja ahvenia tuli syötäväksi asti. Muutamat vieraatkin pääsivät maistamaan kalamurekepihvejä a´la Chez  Jouni. Hän on Kuusamosta syntyisin oleva keittömestari, joka on niittänyt mainetta Nizzassa mm perustamalla sinne kaksi Michelin-tähdillä palkittua ravintolaa. Täytyy sanoa, että ei siitä kyllä kalapihvit voi enää parantua.

Näyttelyrintamalta saatiin mukava uutinen viime lauantaina, kun Jukka ja Lax pyörähtivät Kemijärvellä näyttelyssä. Leni Finne arvio Laxin rotunsa kauneimmaksi ja tietysti poika sai toisen sertinsä. Kaksi näyttelyä tänä vuonna ja kaksi sertiä, ei huono. Onnittelut!

Vesityökokeissa on täysillä pisteillä palkittu AVO-luokassa ainakin seuraavat Hanen jälkeläiset: Jäger, Juliet, Laku ja Loitsu. Leimulla on 4p ja Lukalla 3p. Muutama koira on vielä menossa kokeisiin.

Hane päivystää saunan kuistilla

Iita tähystää kaloja

Iita

Erikoinen kuusi