Meidän poppoo on nyt talviloman vietossa Kuusamossa ja tapahtumia rittää heti alkuunsa tarpeeksi. Kaksi tuntia mökillä ja siten jo eläinlääkärissä Hanen kanssa. Molemmat koirat ovat tappaneet muutamia piisameita, mutta nyt sattui hankalampi yksilö paikalle, joka ilmeisesti (emme olleet näkö- tai kuuloetäisyydellä) hyökkäsi Hanea vastaan. Lopputulema oli istuen luovutus ja kuollut piisami käteen, mutta myös Hanen huulessa sisäpuolella oli vekki ja verta todella tuli. Haavaa ei kuitenkaan ommeltu, koska se ei ollut läpi ihon ja tikit voisivat hangata limakalvoja. Viime yönä sitten haava oli auennut ja tuvassa oli verta kuin lahtituvassa. Antibiootikuuri toivottavasti pitää pöpöt loitolla. Onneksi Hane voi nyt hyvin ja veriset tekstiilit lähtevät pesulaan maanantaina. Moppi on hoitanut lattiat putsiksi eli kaikki taas hyvin. Lukkarinrakkautta piisameihin meidän rannassa ei enää ole ns. nollatoleranssi.

Aamulla kuuden aikaan kuunneltiin omalla mökkiterassilla teerien kukerrusta:) Koirien kanssa tehtiin pitkä lenkki metsäautotiellä, jonka hevosmies onneksi auraa harjoitteluajoa varten. Iita otti seisonnan puussa oleville teerille. Hyvä Iita!  Pajunoksat, tiput, rairuohot ym. on viritetty tupaan. Tykkään pääsiäisestä ja sen väreistä. Kaikki meidän linnunpöntöt on putsattu ja asukit jo ovat tutustumassa mahdollisiin pesäpönttöihin.

Pöntöt putsattu