Nopeasti on aika kulunut metsästyskauden aikana. Pääosin olemme olleet Kuusamossa, mutta lyhyitä huoltotaukoja täällä Oulussakin tarvitaan talon ja vaatehuollon kannalta. Huomenna aamulla suuntaamme Lapuan seudulle valmistautumaan Junkkariin. Tarkoitus on totuttaa Elsaa peltomaisemaan pari päivää ja lauantaina sitten tosi toimiin kokeisiin.

Elsan taidot metsässä ovat melkeinpä yllättäneet meidät.Metsäkokeissa tuomarit ovat kehuneet Elsan vauhtia, hakutekniikkaa, tuulenkäyttöä ja yhteydenpitoa sekä tietysti metsästyhalua jopa täysillä pisteillä. Nyt on tosi jännä nähdä, miten tämä kaikki siirtyy pellolle vai siirtyykö lainkaan? Kuitenkin on muistettava, ettei Elsalla ole lainkaan fasaanikokemusta ja ihan tarkoitusella;) Hommat nimittäin jatkuu taas ensi viikolla Kuusamon havumetsissä ainakin pari kolme viikkoa.

Iita on toipunut leikkauksesta hyvin ja se on saanut olla haussa jo muutamana päivänä. Nyt jo parin tunnin hakuerä sujuu mallikkaasti. Iita kyllä löytää ja seisoo linnut. Ensi viikolla Iita on metsällä meidän ykköstykki!

Mitä nuoremmat perässä, sitä Hane-muori edellä. Alla oleva kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Siinä Hane varmaankin kysyy Peksulta, että etkö sinä näitä koppeloita halua? Yhteys isännän ja koiran välillä on liikuttava.

Hanen%20koppelo-normal.jpg