Varma kevään merkki on se, että koiranäyttelyitä alkaa olla viikonloppuisin eri puolella maata. Ensimmäisenä Tuuliaisen koirista kehään ehti Hessu ja Sisu. Komea Sisu palkittiin heti rotunsa parhaana. Kaikkiaan mukana oli 12 lyhytkarvaista saksanseisojaa eli hieno saavutus parilta. Onnittelut vielä tätäkin kautta Keski-Suomeen!

Sisu%20ROP.jpg

Ensi viikonloppuna homma jatkuu, kun viemme Martan Haapavedelle ryhmänäyttelyyn. Siellä on peräti 17 koiraa, joten liikoja ei kannata odottaa. Martta ei edes ole vielä aivan näyttelykunnossa kevään liikuntarupeaman jäljiltä. Parin viikon kuluttua myös Viima tekee ensiesiintymisen näyttelykehässä, sehän on arvioitu vain Junkkarissa.

M-pentue saavutti helmikuussa kahden vuoden iän eli aikuisiahan ne hiljalleen alkavat olla. Martta ja Sisu ovat jo käyneet lonkka- ja kyynärkuvissa ja terveiksi todettu. Siltä osin siis kaikki kunnossa. Elsa täytti toukokuun lopulla jo kuusi vuotta eli on parhaassa metsästysiässä. Innolla jo syksyä odotellaan.