Lauantaiaamuna lähdin kaksistaan Hanen kanssa lenkille. Peksu meni Iitan kanssa hihnalenkille, koska Iitalla on alkanut juoksu. Nyt meillä on koirat hyvässä juoksurytmissä eli juoksut kesällä ja joulukuussa, ei siis mitään haittaa metsästyksen kannalta.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Emme ehtineet kävellä Hanen kanssa autolta kuin muutaman minuutin ja näin sen seisovan jokitörmässä. Hieno aloitus lenkille ajattelin ja jatkoimme matkaa. Sen jälkeen Hane tuli kerran ilmoittautumaan ja "katosi". Mitä ihmettä? Pillitin koiraa, mutta sitä ei vain näkynyt. Koska Hane pitää hyvin yhteyttä ja tottelee pilliä, aloin huolestua lähes välittömästi.

Palasin takaisin siihen paikkaan, missä oli ollut kukkoseisonta. Jospa koira lähti sinne takaisin ja löysi uuden linnun? Ei jälkeäkään Hanesta. Kävelin taas takaisin kohti sitä paikkaa, missä olin viimeksi Hanen nähnyt ja kuulin ihan vienoa ininää jonkin matkan päästä. Siinä sitten etsin ryteikössä koiraa ja voin sanoa, että fiilis oli lähes paniikinomainen, kun ajattelin, että nyt on sattunut pahasti. Erään avuliaan rouvashenkilön avustuksella koira sitten löytyi noin puolituntia katoamisen jälkeen. Siellä se raukka seisoi umpijäisillä pitkospuilla, jotka olivat vajonneet veden alle. Kun kulkureitti loppui = jäi veden alle, Hanelta loppui konstit eikä se uskaltanut kääntyä enää ympäri. Kutsumisesta huolimatta en saanut koiraa sieltä pois. Mitäpä muuta oli tehtävissä kuin  kahlata koiran luo vaelluskengissä, joiden varsi tietysti jäi paljon alle veden pinnan. Onneksi en sentään liukastunut ja kaatunut, nyt sentään selvisi jalkojen kastumisella. Tuli lapsuus mieleen, sen jälkeen ei ole tullutkaan blutattua näin perusteellisesti.

Sitten totesin, että nyt lähdetään kiireesti autolle, kun molempien jalat oli kylmettyneet. No Hane ei ollut moksiskaan vaan otti vielä yhden fasaaniseisonnan autolle palatessa. Tämä itsenäisyyspäivä jäi kyllä mieleenJ Kotiin päästyä lämmin glögi maistui tosi hyvältä.

Eilen sitten mentiin samaan paikkaan koko porukka. Peksu piti Iitaa hihnassa koko parin tunnin lenkin ajan ja Hane keskittyi taas fasaanien etsintään. Kaksi hienoa seisontaa oli taas tuloksena. Harmi, että olemme löytäneet fasut vasta nyt metsästyskauden jälkeen. Olisi ollut kiva saada muutama tilanne jo aiemminkin etenkin Iitalle. Villeillä fasuilla uskaltaa melko huolettomasti touhuta koirien kanssa, kun tietää että ne pääsee lentoon. Toki niidenkin kanssa pulmana on se, että koira pääsee seisomaan melkein linnun päälle ja sehän ei sitten taas onnistu metsäkanalinnuilla.