Kolme kertaa on käyty jo sorsastamassa ja mikäpä siinä mukavaa hommaa sekin ennen kuin päästään kanalintujahtiin. Avauksessa meillä oli mukana vain Iita, koska halusimme nähdä meille uudessa paikassa, mikä on pelin henki. Ihan hyvässä järjestyksessä hommat siellä passissa sujui ja koiriakin oli miehillä kiitettävästi mukana. Toki lintuja ei näkynyt samaan malliin kuin vielä viikkoa aiemmin.

Koirien kannalta mukavaa, että Iita avauksessa ja Elsa eilen illalla ja tänä aamuna, pääsivät noutamaan lämmintä lintua. Elsa vaikuttaa todella lahjakkaalta sorsakoiralta. Sehän ei ollut sorsatuksessa mukana viime syksynä, koska halusimme pyhittää ensimmäisen kauden täysin metsäkanalinnustukseen. Elsa perkaa kaislikot, seisoo linnut ja ajaa ne käskystä ylös. Passissa istumistakin Elsa opetteli eilen pari tuntia hyvällä menestyksellä, vaikka hyttysiä oli ihan sikana. Noutokin toimii moitteettomasti, mutta vaatii tukea/ohjausta, jos se ei näe putoamispaikkaa. Hane-muoria ei ole raaskittu viedä jahtiin, mutta ehkä mökillä tehdään sillekin pudotus hyvästä paikasta.